mattila

Kaikki blogit puheenaiheesta Vladimir Putin

Euroviisut ovat pilakuva Euroopasta ja EU:sta

Euroviisuhuumassa ei ole enää mitään mittaa eikä määrää. Tätä pöhöttyneiden iskelmäpiisien kilpailua seurataan suorastaan hurmioituneesti Australiassa ja Kanadassa asti. Siellähän suuri osa väestöstä on melko tuoreita Euroopasta tulijoita.

   Useimmat Kööpenhaminassa esitetyt kappaleet olivat suunnattomien valoefektien keskellä tapahtuvaa jumppaa. Näkyvyyttä yritettiin rakentaa aivan epätoivon vimmalla. Kuuluvuudesta ei monesti ollut niinkään väliä.

Olympialaisista, oligarkeista, orjatyöstä ja tsaarin päänsärystä

Keskiviikosta 19.2. tuli ensimmäinen Suomen iloisten yllätysten päivä Sotshin olympialaisissa. Ensin naisten parisprintissä meikämimmit ottivat hopeaa. Ja sitten saatiin näihin synkkiin kisoihin suorastaan uskomaton yllätys, kun meikäläiset suksiuroot ottivat kultaa miesten parisprintisssä.

Kolme hiihtäjää tuli suurin piirtein yhtä aikaa loppusuoran alkuun. Saksalainen törmäsi kilpailijoihinsa ja kaatui, venäläinen horjahti. Niinpä sitten suomalainen onnistui pujahtamaan karkuun. Nuo käänteet unohtuvat nopeasti. Aikakirjoihin jää vain Suomen kultamitali.

Julkaise syötteitä